lauantai 10. tammikuuta 2009

Teetä ja suklaata

Kaivoin tänään kellarista esille vanhoja talvitakkeja. En oikeastaan osannut odottaa, että ne olisivat niiin isoja minulle. Ilahduttavaa huomata, että oikeasti on olemassa vaatteita, jotka ovat minulle aivan liian isoja. Tuntuu, että ennen oli ihme jos kaupasta löytyi jotain, joka mahtui päälleni kiristämättä tai puristamatta. Tai no onhan nyt jo pitkään ollut näitä "isojen tyttöjen" mallistoja, mutta jos niitä ei lasketa.

Ostin tänään uusia teelaatuja ja ajattelin siirtyä kahvin käytöstä taas teen maailmaan. Ruohonjuuresta kassiini päätyi Clipperin Organic Detox ja Salusin Anis-Fenkoli-Kuminatee, ihania molemmat. Oikeasti lähdin ostamaan Noora Vanhasen innoittamana Yogi Tean Breathea Deepia, mutta hintapoliittisista syistä jätin sen kuitenkin tällä kertaa hyllyyn. Samalla reissulla en voinut olla ostamatta Green&Black'sin tummaa 85% suklaata, koska se on jopa tällaisen anti-suklaanistin mielestä varsin nautinnollista maisteltavaa.

Paino ei ole tainnut liikahtaa ainakaan alaspäin. Kipeänä ruoka ei aamupäivisin meinaa maistua ollenkaan, mutta näin iltasella tulee syötyä joka tapauksessa.

Haluan nyt luottaa valkosipulin, inkiväärin, teen ja villasukkien voimaan tämän flunssan kukistamisessa. Ensi viikolla alkaa kaikki harrastukset, ja haluan päästä mukaan alusta asti! Koko ensi viikko on muutenkin ulkotöitä, joten parempi olisi nyt toipua.

Sitä paitsi haluan juoksemaan!!!!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Nonniin, nythän sitten voitkin tehdä tätä suklaamössöä, mikä pitää nälän loitolla ja ihon kunnossa:-D

Niin, oliko sulla sitä seesaminsiemenöljyä, luomuna hyvän makuista, muukin varmaan käy, mut joissakin on paahdettu maku. Kokeile - olis kiva kuulla, mitä se sai aikaan.

Anonyymi kirjoitti...

mä tykkään myös noista Green & Blac'sin suklaista. Tilailen niitä vaan netistä, kun täällä landella ei ole kauppaa josta niitä saisi. Oon tilannut niitä nettikaupasta http://www.herkkutaivas.fi