maanantai 31. tammikuuta 2011

Blogipalkinto ja tunnustuksia



Sain tällaisen tunnustuksen Fanttiblogista , kiitoksia vaan!

Sääntöihin kuuluu kirjoittaa itsestään seitsemän tunnustusta ja jakaa palkintoa eteenpäin. Tässä blogin aihepiiriin liittyvät tunnustukseni:

|1| Olen ollut huomattavasti ylipainoinen jo alle kouluikäisenä.

|2| Vaikka söin lapsena paljon karkkia, en nykyään välitä makeista herkuista, vaan rakastan kaikkea suolaista.

|3| Olen ollut varhaisessa teini-iässä 2 viikkoa sairaalassa osastolla laihdutustarkoituksessa Nutrilett-kuurilla. Minulla ei siis ollut mitään muita sairauksia.

|4| En ole oikein koskaan kehdannut käydä pikaruokapaikoissa. Kuvittelin, miten kaikki ajattelevat "tuolla se läski taas mättää hampurilaisia naamaansa". Nykyään ehkä kehtaisin mutta enää ei kiinnosta.

|5| Jos joskus hävettää ostaa kaupasta paljon herkkuja, yhtälailla joskus häpeän ostaa pelkästään terveellisiä asioita. Kuvittelen kassan arvaavan minun laihduttavan, joka jostain syystä tuntuu minusta nololta. Taidan ajatella aivan liikaa sitä mitä muut ajattelevat...

|6| Ostan monesti vähän pieniä vaatteita, koska ajattelen aina kohta mahtuvani niihin.

|7| Ajattelen usein, että ylipaino on pilannut koko tähänastisen elämäni. Vaikka olen itsekseni yrittänyt työstää tätä ajatusta, minun on silti usein vaikea kuvitella, että voisin koskaan olla onnellinen.

Tämä jakamisvaihe on taas niin vaikea kun monilla tämä palkinto jo onkin, joten jätän sen väliin.

maanantai 17. tammikuuta 2011

GFG 1. viikko takana

Viikko takana dieettiä ja paino putosi 2,4 kg. Ihan ok tulos, mutta en kauheasti osaa iloita.

Äsken tein viikko-ohjelmaan kuuluvan kotitreenin. Tein osan liikkeistä peilin edessä ja voi ällötys mitä sieltä kuvastuikaan. Lannistuin niin, että menin treenin läpi vain kahteen kertaan, vaikka kolmaskin olisi varmasti mennyt.

Uskomatonta miten sitä kuvittelee jotenkin olevansa paljon pienempi ja sirompi kuin todellisuudessa onkaan. Kun seisoo suorassa peilin edessä ja jotenkin sopivasti vetää vatsaa sisään ja katsoo sopivasta kulmasta, häviää valtava mahakin jonnekin. Vaikka siinä se hyllyy makkarana vyötäröllä kun vähänkin kyykistyy.

Miksen minä saa koskaan sellaisia "nyt mä näytän!" -tunteita tai saa mitään tsemppiä oman tilan tiedostamisesta? Niin kauan menee hyvin kuin jotenkin onnistun elämään sokeana itselleni, mutta heti kun totuus taas iskee suoraan silmille, ainoat tunteet ovat vain häpeä ja lannistuminen. Koen vaan olevani niin epäonnistunut.

Viime viikko meni kuitenkin hyvin tiukkaa dieettiä noudattaen ja uskon, että pystyn samaan vielä seuraavat kolme viikkoa. Nälkä ei ole, mutta ruoka pyörii jatkuvasti mielessä. Pahaa oloa tekisi mieli helpottaa syömällä, mutta nyt on vaan keksittävä muuta. Päivä kerrallaan.

maanantai 10. tammikuuta 2011

Go fat go

Auts. Ei mitään järkeä missään. Olen ollut niin tuuliajolla etten koskaan. Elämässä ovat asiat nyt siinä mallilla, että suruun ja murheeseen tulee sekä syötyä että juotua. Asiat eivät ole muuttumassa parempaan (päinvastoin), joten ainoa keino saada nyt muutos aikaan on löytää lohtu muualta.

En tosin vieläkään ole löytänyt sen enempää ystävää, rakastettua, tukea tai turvaakaan tähän elämään, mutta satuinpa eilen kiinnostumaan Go Fat Go -haasteesta. Kirjauduin sivuille ja innostuin.

Tarvitsen juuri nyt sitä, että joku muu sanoo mitä teen, milloin ja miten. Toivoisin samanlaista ohjausta kaikilla muillakin elämän osa-alueilla juuri nyt, mutta tästä on hyvä aloittaa.

Katsotaan, saanko taakkaa hartioilla kevennettyä (henkisesti kuin fyysisestikin), vai vaivunko taas huomenna johonkin mustaan aukkoon. Toivotan kuitenkin itselleni tsemppiä, koska saatan kuulla motivaation askeleet jo rappukäytävässä...