maanantai, 31. tammikuuta 2011

Blogipalkinto ja tunnustuksia



Sain tällaisen tunnustuksen Fanttiblogista , kiitoksia vaan!

Sääntöihin kuuluu kirjoittaa itsestään seitsemän tunnustusta ja jakaa palkintoa eteenpäin. Tässä blogin aihepiiriin liittyvät tunnustukseni:

|1| Olen ollut huomattavasti ylipainoinen jo alle kouluikäisenä.

|2| Vaikka söin lapsena paljon karkkia, en nykyään välitä makeista herkuista, vaan rakastan kaikkea suolaista.

|3| Olen ollut varhaisessa teini-iässä 2 viikkoa sairaalassa osastolla laihdutustarkoituksessa Nutrilett-kuurilla. Minulla ei siis ollut mitään muita sairauksia.

|4| En ole oikein koskaan kehdannut käydä pikaruokapaikoissa. Kuvittelin, miten kaikki ajattelevat "tuolla se läski taas mättää hampurilaisia naamaansa". Nykyään ehkä kehtaisin mutta enää ei kiinnosta.

|5| Jos joskus hävettää ostaa kaupasta paljon herkkuja, yhtälailla joskus häpeän ostaa pelkästään terveellisiä asioita. Kuvittelen kassan arvaavan minun laihduttavan, joka jostain syystä tuntuu minusta nololta. Taidan ajatella aivan liikaa sitä mitä muut ajattelevat...

|6| Ostan monesti vähän pieniä vaatteita, koska ajattelen aina kohta mahtuvani niihin.

|7| Ajattelen usein, että ylipaino on pilannut koko tähänastisen elämäni. Vaikka olen itsekseni yrittänyt työstää tätä ajatusta, minun on silti usein vaikea kuvitella, että voisin koskaan olla onnellinen.

Tämä jakamisvaihe on taas niin vaikea kun monilla tämä palkinto jo onkin, joten jätän sen väliin.

3 kommenttia:

J.B kirjoitti...

Moi! Nämä sun blogimerkinnät voisi olla ihan mun kirjoittamia! Nytkin kaikki paitsi 1 ja 3 ovat ihan kuin minun elämästä, ajattelen ihan samalla tavalla!

Toivottavasti onnistut laihduttamisessa ja elämästä löytyy vielä paljon ilon aiheita!

pamod negi kirjoitti...

Thanks, seriously, I am very happy for you to select photos & use, along with words; I don't really think I can write word for you. I hope this is OK, like your blog.
Great blog really enjoyed reading it. Have bookmarked you and will check back regular. Please feel free to take a look at my blog...
Cheap Flights to Mauritius
Flights to Mauritius
Mauritius Flights

tiffany uk kirjoitti...

In this modern and fashionable society, people are pursuing for superdry joggers cool, unique, stylish and innovative. Whether it is superdry shorts or fashion accessories all means a lot for modern society of today. Same is the case with trendy looking superdry T-shirts. When these are tiffany jewellery, the excitement just gets doubled. Most chic looking tiffany uk are in fashion now. These are one of the favorite fashion accessories for men and women long time ago. If you have not yet tried tiffany jewellery uk, it's time to own one and feel the difference it can make to your personality.