lauantai 20. joulukuuta 2008

Lenkkikengän valinta

Tänään paino on taas samoissa lukemissa kuin viikko sitten. Että se siitä pudotuksesta. En tiedä onko tämän "huomenna"-ajattelu petollista, mutta monen muun tapaan aion ryhdistäytyä vasta uudenvuoden jälkeen. Yritän kuitenkin muistaa liikkua pyhinäkin ja syödä kasviksia ja hedelmiä joka päivä. Perinteisessä joulupöydässä kun ei tillin lisäksi paljon vihreää näy.

Kävin muuten vähän testailemassa lenkkareita. Tulin siihen tulokseen, että niissä pitää olla sekä päkiä- että kantavaimennus. Löysinkin yhdet ihan hyväntuntuiset Brooksin kengät, mutta silti jäi mietityttämään, osaanko nyt kuitenkaan valita oikeanlaisia. Myyjä ei juurikaan helpottanut pähkäilyäni, totesi vain, että Brooksilla on vaimennukset ainakin kestävät, vaikka kenkä onkin keskivertoa jäykempi.

Jos joku haluaa jakaa kokemuksia juoksukenkien valinnasta, antaa tulla! Miltä hyvä kenkä tuntuu jalassa? Kokemuksia eri merkeistä? Voiko halpa kenkä olla hyvä?

Muutaman lenkkikerran jälkeen se totuus vasta valkenee, mutta se tieto ei tässä vaiheessa lohduta yhtään.

Lauantai 20.12.

-kahvi

-ruisleipä x3, oivariini, siivu kinkkurullasta x3, juustoa, sinappia
-kahvi
-ruispipari

-neljän kakkutaikinavuoan nuoleskelu

-kalakeitto
-ruisleipä, oivariini

-kahvi

-kävely/hölkkä 70min, 6,7km

-rahka Ehrmann 250g, tilkka mehutiivistettä

-tumma suklaa 50g
-punaviini 75cl

-proteiinipasta + mausteet

Lai-lai-laa...

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Ennen kuin hankin juoksukengät, surffailin netistä juoksukenkiä koskevia keskusteluja. Sen perusteella lähdin sitten urheiluliikkeeseen, mutta kengät, joihin nettitutkiskelun perusteella olin päätynyt, painoivat isovarpaasta. Sitten vain sovitin kaikki mallit läpi - kriteerinä kanta- ja päkiävaimennus, sekä pronaatiotuki, kun vanhoilla lenkkareilla sain akillesjänteet kipeiksi. Yli satasen kenkiä en tosin sovittanut. Valinnan tein sillä perusteella, mikä tuntui parhaalta jalassa, erot kenkien välillä olivat aika selkeät. Maksoin 69 euroa, ja nyt olen juossut kengillä seitsemän kuukautta, ja olen ollut tosi tyytyväinen.