sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

Negatiivista energiaa

Ärh. Mikä ihmeen voima minut sai taas eilen tyhjentämään koko jääkaapin? Päivä meni hyvin ja olin hyvällä tuulella, mutta silti aloin illalla syömään nonstoppina. Taisin taas syödä yksinäisyyteen ja tyhjyyteen? Huoh.

Perjantain punnitus oli ihan ok, ei tullut ainakaan plussaa. Olen syönyt melko reippaanlaisesti, mutta toisaalta olen ollut koko viikon erittäin aktiivinen töissä. Jos olisin malttanut ottaa tämän viikonlopun kevyesti, olisin uskaltanut toivoa ensi viikolle kunnon pudotusta, mutta saa nyt taas nähdä.

En päässyt tavoitteeseeni (helmikuun loppuun mennessä 95kg), mutta toisaalta en voi väittää kovasti yrittäneenikään. Edellisessä entryssä olin kovin hyvillä mielin ja toiveikkaana tulevaisuudesta, mutta tänään taas tuntuu, että en voi onnistua, ellen saa elämääni tässä ja nyt kuntoon.

Nyt alan sentään olla vihdoinkin kokonaan terveiden kirjoissa. Suuriin urheilusuorituksiin tuskin silti lähiaikoina ryhdyn, sillä työpäivät ulkona kuluttavat energiaa aivan riittävästi. Vähän kyllä kutkuttaisi lähteä juoksentelemaan, mutta luulen, että odotan edelleen sulia teitä ja lämpimämpiä ilmoja.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

täältä puhallan nyt positiivista energiaa: Puuuuuuuuuuhhhh ja puh puh. Ei tässä mikään kiire valmiissa maalimassa. Hyvähän se on välillä tyhjentääkin jääkaappi, eivät rupia haisemaan :)

Anonyymi kirjoitti...

Hieno pudotus sulla!!!