perjantai 21. marraskuuta 2008

Yksi paradoksi lisää

Laihtuminen on yksi iso paradoksi.

On tasan kaksi hyvää syytä, miksi tällä viikolla painon ei olisi pitäny pudota:
1) Olen syönyt paljon. Normaalin suht terveellisen arkiruoan lisäksi mm. salmiakkia, suolaisia snacksejä, paljon pähkinöitä ja siemeniä, rasvaisia juustoja, rahkaa, oliiveja, majoneesia.
2) En ole juurikaan liikkunut. Tämä viikko on taas perusaktiivisuudeltaan melko rauhallinen, ja viikon ainaoksi urheilukerraksi jäi tiistainen tanssi. Keskiviikkoisen vesijumpankin jätin väliin kun pelkäsin värjääväni altaan punaiseksi.

Silti vaaka näyttää tänään -2,4kg verrattuna viikon takaiseen. Toisaalta, edellisviikko oli taas kulutukseltaan niin suuri, että se varmasti tasoittaa vielä tämänkin viikon energioita, mutta silti. Ei tästä ainakaan saa mitään selkeää yhteenvetoa tehtyä, miten kannattaisi vastaisuudessa jatkaa projektia.

Anyway, olen äärimmäisen tyytyväinen tulokseen. Ensimmäinen tavoitteenikin (99,0kg) on nyt virallisesti saavutettu ja reilusti alitettukin, vieläpä jopa suunnittelemassani aikataulussa. Olen ollut näissä painolukemissa viimeksi joskus 8 vuotta sitten? Hurjaa.

Asetan uuden tavoitteen ja yritän vähän koota ajatuksia ja keinoja seuraavaan entryyn tässä kohta.


3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tosi hieno pudotus, onnittelut! Tsemppaa varmaan mukavasti jatkoon.

Anonyymi kirjoitti...

Onnea,todella upea pudotus.jatka samaan malliin vain!-taru

Anonyymi kirjoitti...

Ohi menit! Minä tappelen tässä satasen rajan tienoilla. Välillä alle välillä yli ;(