Eilen muistin ostaa pariston, ja tänä aamuna ponkaisin vaa'alle: 99,2kg. Sellaista se sitten on, kun syö mitä huvittaa. Tuossa saattaa näkyä eilinen sipsipussi, mutta enivei painoni on ihan oikeasti noussut.
Arvatkaa vaan, suunnittelinko tämän viikon ruokailut? Ja jos vähän suunnittelinkin, söin seuraavan päivän ruoat jo edellisenä iltana. Töiden jälkeen söin taas johonkin ihan muuhun kuin nälkääni. En tiedä olisiko auttanut, jos olisin saanut purkaa ajatuksia uudesta työstä jollekin. Nyt vaan kävin jotenkin ylikierroksilla ja tietysti söin, kun syöminenhän tunnetusti auttaa kaikkien epämääräisten tunteiden käsittelemiseen... Tai sanotaanko niin päin, että syöminen auttaa olemaan ajattelematta.
Eli pohjalla ollaan. Nyt ensimmäinen askel olisi jättää päivittäiset herkuttelut pois. Tällä viikolla olen joka päivä syönyt jäätelöä. Eilen lisäksi palkitsin itseäni suklaalla ja sipsipussilla. Pitäisi päästä eroon siitä, että yritän hemmotella itseäni joka päivä jollain.
Onneksi minulla on fyysinen työ, se antaa jonkin verran anteeksi. Ja iso kiitos vain työnantajalleni, joka ylipainostani huolimatta uskoi, että voin olla tehokas, ammattitaitoinen ja luotettava työntekijä, joka kykenee fyysiseen työhön siinä missä normaalipainoiset kolleeganikin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
5 kommenttia:
No siis todellakin sä voit olla ylipainosta huolimatta tehokas ja kaikinpuolin loistava työntekijä! Paino ei työntekijää tee!
Jonkinlaista tunnesyömistä? Mää muistan kyllä niin hyvin ajan, kun sulla paino laski ja laski. Oletko miettinyt, että miksi nyt pääsee näin käymään? Motivaation puutetta? Liian vähäiset ruuat, siis että et tule täysin kylläiseksi? Miten proteiinit?
Koetan tässä vain pohtia, että missä voisi olla. Itselläni ainakin liian huono(laatuinen) syöminen kostautuu todella nopeesti. Mut jos päivän aikana syö kunnolla ja riittävin väliajoin, niin kaikki pysyy kunnossa. Ja sitten se kauhea paha, mikä nostatti ainakin aikoinaan niskavillat pystyyn eli ihan kohtuullinen herkuttelu joka iltama.
Itsellä se on pitänyt kaupassa käydessä sen karkkihyllyn ihan rauhassa. Tokihan kompastuskiviä on tullut, mutta sitten ihan toisenlaisia kuin niitä karkkimättöjä. Mut sanon sen kans, että kun kompastuu ni seuraavan kerran pitäs huomata se kivi, ni pomppaseeki notkeesti sen ylitte. :)
Tsemppiä!! *hali*
Itse meistä kukin laihduttaja kompastellaan kivissä, mutta niistä pitää vain oppia.
Mulla näköjään oli se, että kun pääsin niinku tosta karkkihyllystä eroon, ni sitten pitasta tuli ongelma. :( No onneksi se ei vielä kovin isoksi ongelmaksi sattunut kuin vain yhden päivän ajaksi.
http://allinmalli.vuodatus.net kirjoitti
Olen täysin samaa mieltä kuin PipSa, ei tehokkuus ja reippaus todellakaan ole painosta kiinni. Itse ainakin olen paljon tehokkaampi kuin monet laihemmat ystäväni (olen siitä monesti kuullut). Minulla tahtoo olla vikana se, että kun teen pitkän päivän töissä (ja syön terveellisesti) ja menen sieltä kotiin, siivoan kaikki paikat kuntoon, pesen pyykit ym. ja kun Salkkarit alkaa koti on siisti ja lapsi puhdas ja valmiini yöunille NIIN SITTEN alkaa tehdä mieli herkkuja, kun olen tottunut siihen, että palkitsen itseni "rankasta" päivästä ja reippaista kotitöistä suklaalevyllä tai jäätelöllä, se on ollut mulle semmonen mun oma hetki. Nyt kun sitä ei enää oo tai ainakaan lohdukkeet ei oo samat, niin olo on tyhjä! ja korviketta palkinnolle on todella vaikea keksiä!
Toivon kovasti, että onnistuisit pääsemään "takaisin jaloillesi".
Haluaisin kirjoittaa monia hyväntahtoisia vinkkejä, mutta en tiedä onko niistä mitään apua. Laihduttaessa kaiketi se oman psyyken kanssa taistelu on kaikista kovinta.
Varmista kuitenkin, että sinulla ei varmasti ole nälkä silloin kun mieliteot iskevät. Elimistöllä voi olla työpäivän jälkeen energiantarve, se vain ilmoittaa itsestään mitä omituisimmilla tavoilla.
Toivotan sinulle kovasti voimia!
Kävin pitkästä aikaa lukemassa. Minäkin lähetän täältä paljon tsemppiä ja hyviä ajatuksia, jotta saat vähitellen herkkupäiviä vähemmäksi. Kyllä se siitä! Uskonpa, että sitä mukaa olo paranee.
Paljon tsemppiä ja voimaa sinulle urakassasi. Lueskelen välillä blogiasi, vertaistukea saaden ja jaan monia tuntemuksiasi lihavuudesta.
Lähetä kommentti