Kävin kyllä tänään salilla ja uimassa, mutta olen myös syönyt ihan hullun lailla. Mikä nyt mättää?! Oli niin hyvä olo 1,5 tunnin liikunnan jälkeen, että ajattelin illan sujuvan kevyen ruokailun merkeissä.
Blääääh. Nyt sattuu mahaan ja on kurja olo, melkein itkettää.
Tarvitsisin sellaisen tukihenkilön, jolle voisin soittaa tällaisina iltoina, kun en saa syömisputkea katkaistua.
Haluan Acot takaisin.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mässäily. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mässäily. Näytä kaikki tekstit
tiistai 9. joulukuuta 2008
torstai 4. joulukuuta 2008
Olen pettymys itselleni
En ymmärrä miksi menin pilaamaan huomisen punnituksen. Olen syönyt tänään aivan liikaa. Söin päivällä isot annokset mm. janssoninkiusausta, otin jälkiruokaakin, vanhasta muistista söin lisää heti kotiin päästyäni, ja olen vielä pitkin iltaa hakenut kaapista kinkkua ja monta siivua leipää. Äsken keittiössä juustosiivuja nakertaessani heräsin, tulin koneelle ja kirjoitin ruokailut ylös Kiloklubiin. Vasta tähän loppui syömiset.
Harmittaa. Ärsyttää. VITUTTAA.
Tällä hetkellä vaakaa huutaa lähes 100kg, ja huomenna huudan minä. Mun heikko ja kärsimätön luonteeni ei kestä painon nousua, eikä edes oikeen jumitusta. Oli syyt sitten mitkä vain...

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)