Go fat go

Auts. Ei mitään järkeä missään. Olen ollut niin tuuliajolla etten koskaan. Elämässä ovat asiat nyt siinä mallilla, että suruun ja murheeseen tulee sekä syötyä että juotua. Asiat eivät ole muuttumassa parempaan (päinvastoin), joten ainoa keino saada nyt muutos aikaan on löytää lohtu muualta.

En tosin vieläkään ole löytänyt sen enempää ystävää, rakastettua, tukea tai turvaakaan tähän elämään, mutta satuinpa eilen kiinnostumaan Go Fat Go -haasteesta. Kirjauduin sivuille ja innostuin.

Tarvitsen juuri nyt sitä, että joku muu sanoo mitä teen, milloin ja miten. Toivoisin samanlaista ohjausta kaikilla muillakin elämän osa-alueilla juuri nyt, mutta tästä on hyvä aloittaa.

Katsotaan, saanko taakkaa hartioilla kevennettyä (henkisesti kuin fyysisestikin), vai vaivunko taas huomenna johonkin mustaan aukkoon. Toivotan kuitenkin itselleni tsemppiä, koska saatan kuulla motivaation askeleet jo rappukäytävässä...

Painotaulukko 2010

pe 08.01. 108,8 kg
pe 15.01. 108,8 kg
ma 22.11. 108,2 kg
pe 26.11. 106,6 kg
pe 03.12. 107,2 kg

Paljastuksia vasten tahtoa

Kävin eilen elämäni ensimmäistä kertaa alusvaatteiden erikoisliikkeessä. Ajattelin vain piipahtaa sisällä vähän vilkaisemassa, mutta hetken päästä olinkin sovituskopissa myyjän kanssa ilman paitaa sovittamassa rintaliivejä. Onneksi kaikki tapahtui tosi nopeasti, enkä ehtinyt ajattelemaan asiaa sen enempää.

Nimittäin viimeinen asia, jonka päältäni riisuisin, on paita. Keskiosa on vartalossani kaikein ällöttävin ja rumin asia. Sen lisäksi, että olen siis omenavartaloinen ja pelastusrenkaat löytyy vyötäröltä, on vatsassani ja selässäkin paljon raskausarpia. Arvet ovat nuoremmalta iältä ja aika hyvin vaalentuneet, mutta eivät missään nimessä näkymättömiä.

Siinä kuitenkin seisottiin tuntemattoman nuoren myyjän kanssa katsomassa lähes paljasta ylävartaloani. Ainut lohduttava ajatus oli, että ehkä myyjä ajattelee, että arpeni todellakin ovat raskausarpia.

Miten valtavan iso ja ahdistava asia onkaan ollut oman vartalon paljastaminen ylipäätään kenellekään. Vieläkään en vapaaehtoisesti riisu paitaani kenenkään edessä, jos vaan voin välttää tilanteen. Onneksi ahdistus ei enää ole samaa luokkaa kuin esim. peruskoulussa, jossa en koskaan vaihtanut paitaa liikuntatunnilla ja uimaan menot välttelin kaikkien mahdollisten tekosyiden turvin. Kerran minut pakotettiin mukaan uimaan ja muistan vieläkin miten itku kurkussa itseäni piilotellen olin suihkussa viimeisessä nurkassa ja häpesin itseäni niin paljon, että meinasin varmasti saada panikkikohtauksen.

Huh. Onneksi olen päässyt noista pahimmista ajoista ylitse. Olenhan kuitenkin käynyt paljon uimassa ja pystyn kyllä tuollaisissa neutraaleissa tilanteissa (tuntemattomien nähden) olemaan alasti, mutta edelleenkään se ei ole minulle luontevaa, pahempina päivinä itse asiassa tosi vaikeaa.

Enemmän kuin laihtumista, toivoisin joskus voivani hyväksyä vartaloni sellaisena kuin se on, lihavana tai vähän hoikempana. Kaikkein raskainta on jatkuvasti vihata itseään ja omaa vartaloaan.

Normi viikonloppu

Viikonloppu meni odotetusti pämppäillessä. Perjantaina jaksoin laskea kalorit myös juomisista, mutta ei sillä sinänsä ollut mitään merkitystä, koska se ei vaikuttanut juomisen määrään mitenkään. Lauantaina unohdin kaikki laskurit ja sunnuntaina elin kuin huomista ei olisikaan. Nyt on maanantai ja kiloklubi taas aukeaa.

Kuulostaahan tämä vähän surulliselta.

Taidan tänään kävellä kauppaan ostamaan itselleni kunnolliset talviulkoilukengät.

Puntaripäivä

Ajattelin ottaa mukaan perinteiset perjantaipunnitukset. Olen vältellyt vaakaa hyvin tehokkaasti koko tämän vuoden, mutta nyt kun sille taas kerran uskaltauduin, aion sillä myös käydä säännöllisesti. Sitä paitsi vaa'assa pienenevät luvut ovat ehdottomasti tehokkain motivaattori minulle.

En sitten eilen nauttinut sitä punaviiniä, vaan join ison lasillisen vettä ja menin nukkumaan. Mutta tänään aion juopotella. Mietin vielä yritänkö laskea juomistenkin kalorit vai annanko vaan mennä.

Me, myself and I

Eilinen oli harmillisesti aamusta asti vaikea. Olin jo aikaisin iltapäivällä melkein syönyt kalorit täyteen ja koko ajan teki mieli jotain lisää. Jotenkin kuitenkin onnistuin pitämään päivän kokonaiskalorit n. 2000:ssa. Jos en olisi seurannut syömisiäni, olisin aivan varmasti vetäissyt toiset mokomat päälle. Eilen toisaalta olin myös tanssitunnilla.

Tänään oli tavallaan onnistunut päivä, vaikka vähän persiilleen se näin illasta menikin. Olin koko päivän poissa kotoa, söin joitain mitä ehdin/huvitti/sattui olemaan tarjolla, mm. puoli pussillista chilipähkinöitä. Seitsemän jälkeen kotona kuitenkin ynnäsin kaiken syömäni yhteen ja kalorit olivatkin yllättäen vain n.1700 ja kaikki kiloklubin pallurat raikuivat vihreänä. Noh, olin kuitenin jo asennoitunut siihen, että plörinäksi meni, joten vetelin kaapista naamaan vielä vähän kaikenlaista ja nyt ollaan taas siinä kahden tonnin paremmalla puolella.

Se on jännää, miten tuntuu kuin minussa olisi kaksi aivan eri henkilöä: yksi, joka ajattelee järkevästi ja osaa sanoa "nyt riittää", ja sitten se toinen joka vähän välittää sen ensimmäisen ajatuksista tai tunteista ja tekee jotain ihan muuta.

Nyt tekisi aivan älyttämästi mieli lasillista punaviiniä. Ehkä otan ehkä en.

Kalorimatikkaa

Olen nyt ensitöikseni päättänyt alkaa laskemaan kaloreita. Näpyttelen kiltisti kaiken syömäni Kiloklubiin ja seuraan palluroiden värinvaihteluita ja tarkkailen kertyneitä kaloreita. Okei, ihan simppeliä. Tärkeintä on minusta syödä riittävästi kasviksia, saada tarpeellisia rasvoja ja pitää kiinni proteiineista. Tämä on siis edelleen yhtä yksinkertaista kuin ennenkin. En aio vetää kaloreita minimiin, pääasia että pysyvät alle 2000. Tänään kaloreita on tähän mennessä kertynyt vasta 1100, vaikka olen syönyt itseni kylläiseksi jo kolme kertaa ja napostellut vielä välipalojakin. Ei siis haittaa vaikka kalorit jäisivät vähän alemmaksi, pääasia ettei nälkä pääse yllättämään.

Ookei, tähän asti vaikuttaa helpolta. Katsotaan mitä on huomenna mielessä.